A4. Puhuja Maija Vilkkumaan Ei-runossa

 Maija Vilkkumaan vuonna 2003 ilmestyneessä runossa Ei runon puhuja on kuulijalle läsnä ensimmäisestä säkeistöstä alkaen. Runon kahdessa ensimmäisessä säkeistössä puhuja on minä, taikauskoinen nuori tyttö, jonka äiti ei päästä häntä menemään. Kahden ensimmäisen säkeistön jälkeen runossa tapahtuu asennonvaihto, kun runon puhujana ollut minä muuttuu ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. 

        Alkusäkeistöissä puhujalla on pyytelevä, mutta vielä mieluisa sävy. Alussa puhujaan on helppo samaistua, sillä hän, kuten varmasti jokainen joskus, tuntee sosiaalista painetta siitä, että "kun jokainen muu menee" ja pelkää jäävänsä ulkopuoliseksi.
 Runon loppuun kohden tultaessa puhujan sävy muuttuu aggressiivisemmaksi, kuten esimerkiksi säkeessä "hän huutaa: päästä mut ulos jumalauta".  Puhujan muuttuneesta sävystä huolimatta äiti ei päästä tytärtään lähtemään.

        Ei-runo on juonellinen runo, joka tarkastelee läheltä tytär-äiti-suhdetta. Runon puhuja kasvaa runon edetessä pyytelevästä ja tottelevasta tytöstä realistiseksi ja toimeentarttuvaksi naisenaluksi, joka "tietää etteivät taiat enää auta".  Säkeessä "tytär riuhtoo lukkoo mut se ei aukee" osoitetaan, että lukko, jonka voidaan tulkita symboloivan äidin suojaavaa muuria, pitää tytärtä suojassa maailmalta murrosiänkin ajan. 

         Runon lopussa tytär karkaa kotoa, eikä kuule enää tupakka suussaan nukahtaneen äitinsä tuskan huutoja keskeltä tulipaloa. Säkeissä "mutta tytär on kaukana ja lähellä kuuta" osoitetaan, että tytär on vapaa ja kasvanut naiseksi, sillä kuu symboloi yleensä naista ja naisellisuutta.